Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Sijaisperheen tapaaminen

10.12.2012, kirsikka

Kävin eilen sijaisperheen kotona katsomassa millasiin tiloihin Lauri menee. Lauril oli tiedossa oma huone. Silti tuntuu pahalta päästää pojasta irti kun on tämän 10kk ollut pojan kanssa yhdessä.Mä en tykkää yhtään, että poika sinne menee.Sijaisperhe tulee tänne loppuviikosta ja sitten viikonloppuna. Maanantaina poika sitten jo lähteekin honkajelle joten suoraan suomeksi vituttaa koko touhu mitä sosut tekee pelkästään rahasta. Huostaan  otto bisnes niillä on mielessä ja myöhemmin adobtio ja niihin papereihin nimeäni en ole pistämässä.


2 vastausta

  1. Suvi Naumanen sanoo:

    Hei!

    Rakas Kirsi. Oon lukenut sun ja poikasi tarinaa facebookista ym. muualta netistä. Itsekin sossujen vittumaisuudet kokeneena,mutta niistä selvinneenä (sain pitää oman lapseni kovan taistelun päätteeksi,kun yrittivät väärinperustein viedä), voin sanoa olevani sinun tukena! ÄLÄ IKINÄ laita nimeäsi adobtiopapereihin. Älä ikinä laita. Ja jatka sitkeästi taistelua! Me suomalaiset ollaan Suomessa sun tukena!

  2. Kat.. sanoo:

    Ihan hirveetä luettavaa tää sun blogis 🙁 Sekoisin päästäni jos mulle kävis tyttöni kanssa näin… Miten sossut voi olla noin tunteettomii et vie sulta lapsen ja vielä ennen joulua

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *