Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Vaikeeta on

21.07.2014, kirsikka

Jos jokainen kulkisi tämän tien mitä minä olen kulkenut  niin voisin sanoa, että helppoa ei ole ollut. Jokin aika sitten kävin turussa katsomassa poikaani, kun tapaamiset on siiretty sinne ja nyt on mun matkani pidempi. En voi enää muuta sanoo, että olen käynyt todella kipeitä asoita läpi viimeaikoina ja käyn edelleen joten en siltikään anna periksi. Jos annan periksi niin näytän olevani heikko ja sitä minä en ole. Joissain asioissa olen heikko, mutta on mulla se taistelu tahokin edelleen voimassa. Mä olen kulkenut monien vaikeuksien kautta ja vois sanoo, että olen menny tulisilla hiilillä. Olen viimeyönäkin käynyt monia asioita läpä ja voisin sanoo, että mikään ei satu niin paljon kuin märkivät haavat joita kannan sisälläni edelleen ja joita koitan parantaa joka päivä. Ison kirjan aikana parantu haavoja, mutta ei se aika kaikkea parntanut vaikka niin luulin muutamia haavoja se aika paransi ja se liittyi minun poikaani. Toisinaan käyn edelleen moneen muuhun asiaan kaikkea sitä läpi mitä olen elämässäni kokenut jos joku sanoo, että en ole mitään oppinut niin väärässä on. Mä olen oppinut sen, että mun pitää keskittyy itseeni ei muihin. Olen aina ajattelut ensin muita mitä itseäni ja nyt teen sen niin, että ajattelen ensin itseäni ja sitten vasta muita. Poikani on mun elämässäni aina ykkösenä ja sitä ei mikään muuta.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *